keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Kesätyö OP:n piikkiin!

Kesätyöni 4H :lla



Hain ”Kesäduuni OP:n piikkiin” kamppanjan
kautta töitä 4H:lta kesäloman kahdeksi
ensimmäiseksi viikoksi. Päädyin lopulta samaan
hakemani paikan 4H:n kesäreportterina. 
Aloitin työt heti maanantaina 3.6. Tätä juttua kirjoittaessani on 19.6. Kävin muutaman päivän lomareissulla kesken työviikkojen, joten vasta tänään tulee kahden viikon työt täyteen.

Pari viikkoani kesätöissä olivat varsin mukavia.
Missään vaiheessa en tuntenut olevan suuren
paineen tai urakan alla, vaikka töitä riittikin. 
Kuvasin ja editoin useita klippejä 4H:n sosiaaliseen mediaan
käytettäväksi. En itse ollut taas pitkään aikaan editoinut muuta kuin valokuvia, joten videoiden
kuvaaminen ja editoiminen oli sinänsä virkistävää.  




Aloitin tekemällä videon 4H:n yrityskurssista. Sen projektin
parissa meni hetki, mutta olen toisaalta tyytyväinen
siihen, kuinka hyvin muistin, miten videoeditointiohjelmia
käytetään. Kyseisen projektin valmistuttua kävin
Luotsaamo 2.0:n järjestämässä pelitapahtumassa
kuvaamassa  ja pelaamassa pelikurssille osallistuneiden
luomia pelejä. Seuraavat päivät sen jälkeen olin reissussa,
ja siitä samantien aloinkin editoimaan kyseisiä
videoklippejä. Kävin edellisenä perjantaina haastattelemassa
ja kuvaamassa muita kesätyöläisiä, jotka ovat työllistyneet
4H:n kautta.






Nyt viimeiset päivät editoin kyseisiä haastatteluja,
jotka sain valmiiksi klipeiksi tänä aamuna.
Nyt illemmalla kirjoitin vielä tämän päivityksen,
jota parhaillaan luet. 
Kokonaisuudessaan minulle jää positiivinen kuva 4H:sta. Vietin kaksi mukavaa työviikkoa rennossa työporukassa. Työilmapiiri 4H:lla oli positiivinen, ja olen iloinen, että sain tämän paikan.


Kiitos.


~Tuomas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! Mistä tykkäsit, mistä et tykännyt? Mitä haluisit lisää, mitä vähemmän?