perjantai 20. toukokuuta 2016

Tunnelmia eilisestä Nuorissa on Voimaa- tapahtumasta





 Tyyppitestausta, palkaksi lakua ja tieto millainen tyyppi olet :)

 Päivä huipentui Uniikin keikkaan!


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Passataan ja Töltätään, vai miten se nyt oli?


Tiesittekös, että Passi ja Töltti ovat erityisiä Islanninhevosten taitamia askellajeja? No en tiennyt minäkään. Nyt tiedän.

Tämä tieto ja paljon, paljon muuta on opittu tämän kevään 4H-Lemmikinhoitokurssilla
Yhdessä tekemisen meininki, sopiva ripaus teoriaa ja aimo annos käytäntöä, sekä kiinnostavat vierailukäynnit ovat tutustuttaneet nuoret lemmikinhoidon maailmaan. Kurssin ohjaajana toimii taitava ja innostava Meri Pekkarinen.


 Seuraava lemmikinhoitokurssi järjestetään syksyllä. Koska vaihtelu virkistää, muuttuu kurssin ohjelma taas hieman. Sen verran voin kuitenkin paljastaa ensi syksystä, että mukavaa ja monipuolista menoa on taas luvassa. Kurssin käytyään nuori voi hakeutua meille lemmikinhoitajaksi.
Vierailulla yksityistilalla Toivakassa. Kurssilaiset vauhdissa.


Tölttiä päästiin kokeilemaan. Ihan perinteinen ravaaminenkin tuntui maistuvan. Meri opastaa varmalla otteella oikeat säädöt satulointiin ja toimivat tavat hevosten hoitoon.


Mukavaa alkavaa viikkoa!

Reetta

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Linnassa Hämeen, seurassa huipun!

Teimme eilen antoisan matkan Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen vieraiksi Hämeenlinnaan. Minibussilla matkanneeseen matkaseurueeseemme kuuluivat kirjoittajan ja Eeron lisäksi Hankasalmen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Sirkka Suomäki, Minussa on voimaa! -hankkeen hanketyöntekijä Jaana Suhonen, Hankasalmen kunnan palveluohjaaja Terttu Rissanen sekä Välikäsi-välittäjäorganisaatiohankkeen projektisihteeri Päivi Varakas.

Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Seulamo ja Lentoon! -hankkeen yksilövalmentaja Eveliina Sampakoski olivat järjestäneet meille erinomaista ohjelmaa koko päiväksi. Aloitimme vierailun tutustumisella nuorten työpajatoimintaan Tikki-pajalla. Tikissä on polkupyörien huolto- ja korjaus-, piha- ja puutarhatöiden palvelutuotanto- ja keittiöosastot sekä puutuotteiden jatko- ja pintakäsittelyä ja niiden myyntiä. Tikissä saimme herkutella nuorten tekemällä aamupalalla ja kuulimme Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen toiminnasta.


Tikistä suuntasimme kohti Hämeenlinnan keskustaa ja Wetterhoffin taloa, saaden matkalla asiantuntevan opastuksen kauniin Hämeenlinnan kulttuurikohteista kuten Vanajanlinnasta ja Sibeliuksen synnyinkodista.

Wetterhoff on suomalaisen kulttuurin, koulutuksen ja liiketoiminnan brändi, joka jatkaa Fredrika Wetterhoffin vuonna 1885 perustaman yksityisen työkoulun arvomaailmaa. Talo huokuu käsityöläisyyttä, luovuutta, yrittäjyyttä ja esteettisiä arvoja.

Wetterhoffissa päivämme jatkui kuulumisten vaihdolla ja hyvien käytänteiden jakamisella. Tutustuimme myös Kulttuuriosuuskunta Kiteeseen, jonka toiminnasta kertoi heidän puheenjohtajansa Hillevi Kaarlenkaski. Kulttuuriosuuskunta Kiteen jäsenet ovat eri alojen käsityöläisiä ja taiteilijoita, joiden käsintehtyjä, persoonallisia ja laadukkaita tuotteita on myynnissä Kiteen ja Niittyvillan yhteisessä myymälässä Wetterhoffissa.


Iltapäivällä pääsimme nauttimaan raittiista ilmasta ja yhdessä toimimisen meiningistä kauniilla Aulangon luonnonsuojelualueella. Sosionomi-opiskelijat olivat järjestäneet meille kävelykierroksen luontopolulla kertoen alueen historiasta. Pääsimme myös kisaamaan leikkimielisesti joukkueittain kolmessa eri tehtävässä testaten miten yhteistyömme sujuu myös meille "ei-niin-tuttujen" ihmisten kanssa.

Tältä reissulta ei naurua ja iloa puuttunut! Ja tuliaisiakin oli hankittava. Pikkubussimme takaosassa kulki kätevästi yhden (mainittakoon nyt, että hankasalmelaisen) matkalaisen nuorten työpaja Tikistä ostama lipasto :)


Hauskaa vappua toivottaen, Anu

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Terveiset työpalvelusta



Työpalvelun puhelin on alkanut piristä mukavasti. Lisääntynyt valo paljastaa likatahrat ikkunalaseissa ja kiinnittää huomion pölyisiin pintoihin. Asiakkaat kaipaavat siistiä kotia, puhtaita ikkunoita ja pölytöntä pihaa.

Tarkkakorvaiset soittajat ovat huomanneet äänen langan päässä vaihtuneen. Aiemman työpalvelukoordinaattorimme siirtyessä uusiin haasteisin olen napannut tiukasti luurista kiinni tarkoituksena jatkaa menestyksekkäästi päällystetyllä polulla. Minut tavoittaa työn touhussa toimistoltamme Mataran 2. kerroksesta tai soittamalla työpalvelun numeroihin.

Kurssitarjontamme on tänä keväänä ollut monipuolinen. Kotityökurssi on tältä keväältä käsitelty ja pihatyökurssin kerrat laskettavissa yhden käden sormilla. Ensi syksyn kurssien suunnittelutyö tapahtuu kesällä. Loppukesästä kannattaa käydä kurkkimassa päivittyneitä kurssiaikatauluja sivuiltamme. Tervetuloa mukaan!
Aurinkoista kevättä!


Reetta Uusitalo
Työpalvelukoordinaattori