keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Nuortenryhmässä tapahtuu!


Heipsan!

Keväällä 2015 kokoontui porukka Jyvässeudun 4H-yhdistyksen nuoria tarkoituksenaan järjestää tapahtuma. Tuolloin vielä visiona oli perinteiset lanit, eli tietokonepelitapahtuma nuorille. Projektille annettiin nimeksi VAJE ja aluille laitettiin Itse tehty -rahan hakemus. Tehtäviä jaettiin ja jokaiselle löytyi jotakin pohdittavaa odotellessa hakemuksen tuloksia.








 Aikaa vierähti ja Itse tehty -raha myönnettiin. Alkoi ensimmäisestä tapaamisesta sopiminen. Monestakin syystä johtuen porukka ei oikein saanut yhteistä aikaa sovittua, ja kokoonpanokin hieman muuttui. Lopulta alkukesästä pieni porukka pääsi kokoontumaan ja keskustelemaan tapahtuman järjestämisestä. Kuten monissa projekteissa on tapana käydä, tilanteet muuttuvat ja niihin sopeudutaan - niin teimme mekin. Tapahtuman ideaa lähdettiin sorvaamaan paremmin budjettiin sekä tekijöiden määrään sopivaksi. Esiteltiin idea "lautapelilaneista".
 
Lautapelit, nuo mainio sosiaalinen ajanviettotapa...mitäpä jos koottaisiin nuoria yhteen hengailemaan ja pelaamaan lautapelejä? Laitettaisiin joku tila mukavaksi, pidettäisiin vähän kioskia ja vaikka kilpailuja lautapelejä pelaten? Idea oli niin hyvä että siihen tartuttiin, ja suunnitelmat muutettiin kerralla. Perimmäinen tarkoitus ihmisten kokoontumisesta pelaamaanhan ei varsinaisesti muuttunut, pelit vain vähän vaihtuivat.

Tehtäviä jaettiin uudelleen. Sopivia kokonaisuuksia muodostui mainosten suunnittelusta, kioskin järjestämisestä ja tilojen varaamisesta. Käyttöön otettiin myös Skype-puhelut, jotta palaverien pitämiseksi ei tarvitsisi aina yrittää päästä samaan paikkaan. Whatsapp-ryhmässä vaihdettiin viestejä ja päiviteltiin tilannetta omien tehtävien osalta. Ja hommathan hoituivat.

Nyt ollaan pisteessä, jossa varsinaiseen tapahtumaan on pari viikkoa. Mainoksia on jaettu, tilat varattu ja aikataulut sovittu. Yksityiskohtia tapahtuman sisällöstä hiotaan, ja käytännön järjestelyt selviävät tarkemmin kun tilojen avaimet saadaan haltuun. 26.9. lauantaina päästään tositoimiin ja katsomaan, montako ihmistä oikeasti kiinnostaa tällainen tapahtuma. Ryhmää ainakin kiinnostaa ja usko omaan ideaan sekä toteutukseen on edelleen vahva, vaikka muutamia mutkia onkin ollut matkassa. Hoidettavien ja järjesteltävien asioiden listan lisäksi mielessä on pientä odotusta ja jännitystä. Kaikki näyttää sujuvan hyvin ja tapahtuma lähestyy. Toivottavasti tapaamme mahdollisimman monta nuorta Sepänkeskuksessa!

- Lautapelivaje 2015, Kaisa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! Mistä tykkäsit, mistä et tykännyt? Mitä haluisit lisää, mitä vähemmän?