perjantai 8. kesäkuuta 2018

Superviikolla säpinää!

Yhdistyksemme tempaisi kesäkuun ensimmäiselle viikolle 4.-8.6. nuorille superviikollisen työelämäkursseja. Heti koulujen kevätjuhlan jälkeen nuorilla oli vielä sopivasti koulurytmi päällä, vaikkakin joitakin kommentteja kuultiin myös siitä, että olisi ollut kiva nukkua aamulla pidempään. 😉
Superviikon koulutukset järjestettiin poikkeuksellisesti Sepänkeskuksessa ja päivien kesto oli klo 9-15.30 eli ihan koulupäivän mitta! Osa nuorista osallistui yhdelle kurssille, innokkaimmat kaikille! Viikon kurssit olivat: 4H-yrityskurssi, 4H-yrityskurssi vol. 2, 4H-kerhonohjaajakoulutus ja 4H-lemmikinhoitokurssi (2 pv). Kurssien kouluttajina toimivat yhdistyksen omat työntekijät Ritva, Elisa ja Suvi sekä lemmikinhoitokurssilla alaa opiskelevat Sanna ja Viivi. Kouluttajien apuna ma-to oli kesätyöntekijämme Meri. 


Ma-ti 4.-5.6. 4H-yrityskurssi ja 4H-yrityskurssi vol. 2

Superviikko startattiin 4H-yrityskurssilla, jolle osallistui 11 nuorta. Kurssilla käytiin läpi 4H-yrittäjyyden perusteet, pohdittiin kunkin omia vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita, tehtiin liiketoimintasuunnitelmia sekä kannattavuuslaskelmia. Tällä kertaa perinteisten toripullien sijaan laskettiin kustannuksia gluteenittomille riisipiirakoille, virkatuille norsuille ja nurmikonleikkuulle. Lisäksi puhuttiin viestinnästä ja markkinoinnista sekä harjoiteltiin hissipuheita. Myös verotus- ja kirjanpitoasioita pohdittiin hetki. Paljon mahtui päivään sisältöä, mutta saatujen palautteiden perusteella monipuolinen sisältö sekä erilaiset tehtävät olivat monen mieleen.
 4H-yrityskurssi vol. 2 oli jo peruskurssin käyneille 4H-yrittäjille suunnattu käytännönläheinen lisävalmennus. Jatkokurssilla paneuduttiin kahdeksan nuoren ja kolmen 4H-yrityksen kesken asiakkuuksiin ja markkinointiin, viestinnän ja markkinoinnin työkaluihin sekä tapoihin ja työstettiin ihan oikeasti kullekin yritykselle mainos- ja esitemateriaalia. Aamulla kurssilla vieraili Kasvumanageri-yrittäjä Outi Syrjälahti. Iltapäivällä uhmattiin vilpoisaa säätä ja kovaa tuulta, kun koko porukalla jalkauduttiin keskustan kaduille sekä kauppakeskuksiin kohtaamaan ihmisiä yritysesittelyjen merkeissä. Kierroksen päätteeksi todettiin, ettei ihmisten huomion ja ajan saaminen ole helppoa, mutta aina joku hyväkin kohtaaminen osuu kohdalle. Hyvää myyntiharjoitusta! Saatiinpa kivasti myös yrittäjiemme esitteitä jakoon. Lisäksi saimme jakaa lahjoituksina saamiamme herkkuja esitteiden matkassa: Lämmin kiitos lahjoituksista K-market Tapionkatu, K-market Kotiväylä sekä M-kauppa Tuokkari!

 

Ke-pe 6-8.6. Kerhonohjaajakoulutus ja lemmikinhoitokurssi.


Kerhonohjaajakoulutus oli vuorossa keskiviikkona. Kurssilla käytiin seitsemän nuoren kanssa läpi kerhonohjaajan ominaisuuksia, ryhmän muodostumisen vaiheita, hankalien tilanteiden ratkomista, kerhokauden sekä kerhokerran suunnittelua, turvallisuusasioita aina turvallisuussuunnitelmasta nilkannyrjähdykseen sekä leikittiin erilaisia leikkejä. Puhetta oli myös syksyllä alkavista kerhoista. Päivän päätteeksi todettiin että alussa asetettuihin tavoitteisiin oltiin päästy ja kaikki saivat kurssista todistuksen.



Superviikon päätti 2. päiväinen lemmikinhoitokurssi, jossa 10 nuorta pääsi tutustumaan koiran, kissan, jyrsijöiden sekä kanin ruokintaan, hoitamiseen sekä kouluttamiseen. Kurssilaiset pääsivät luentojen kuuntelun sekä opetusvideoiden katsomisen lomassa toimimaan oikeiden eläinten kanssa. 2 koiraa, kissa sekä 3 kania toimivat kouluttajien apuna ja kurssilaisten harjoittelukappaleina. Työpalvelukoordinaattorimme Roosa kävi perjantaina kertomassa yhdistyksessämme lemmikinhoitajana toimimisesta.
 

Superviikon aikana kurssiosallistumia tuli yhteensä 36.




Mataran Maihinnousu Kävelykadulla pe 8.6

Superviikon lisäksi olimme perjantain Kävelykadulla muiden Kansalaistoiminnankeskus Mataran toimijoiden kanssa viettämässä etätyöpäivää ulkona ja esittelemässä toimintaamme. Ajoittainen sade ja kova tuuli varmasti verotti hieman liikkeellä olleiden ihmisten määrää, mutta mukavia kohtaamisia silti saimme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! Mistä tykkäsit, mistä et tykännyt? Mitä haluisit lisää, mitä vähemmän?