maanantai 17. syyskuuta 2018

Uusi harjoittelija Linda

Tervehdys kaikille!

Olen Linda Lindström, Jyvässeudun 4H:n uusi harjoittelija. Harjoittelun aikana tulen vuoden loppuun asti mm. tekemään jaostomme kansainvälisen toiminnan kehittämistä, viestinnän ja markkinoinnin suunnittelua, hallinnollista avustamista sekä toimimaan nuorisotoimintaan liittyvien tehtävien, kuten kerhotoiminnan sekä tapahtumajärjestämisen, parissa. Jos tekisi mieli kehitellä jotain hauskaa, pistä vaan viestiä tulemaan!

Opiskelen toista vuotta Humanistisessa ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi, ja suoritan nyt viimeistä ammatillista harjoitteluani. Olen kotoisin sekä Kainuun metsistä että Tukholman betoniviidakosta, ja elän edelleen suhteellisen aktiivista matkalaukkuelämää molempien välillä.  Vapaa- ajalla tykkään vapaaehtoistoiminnan lisäksi samoilla luonnossa, ilmajoogasta, improvisaatioteatterista ja askartelusta. Aikaisemmin olen tehnyt aika paljon ryhmänohjausta ja kouluttamista, joten odotan innolla sitä, että saan nyt uusia kokemuksia myös järjestökentän hallinnolliselta puolelta.

Törmäillään vilskeessä!

Terveisin,

Linda


keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Yrittäjänpäivä 5.9.2018 - Stipendi 4H-yrittäjä Lauri Pulkkiselle

Yrittäjänpäivää juhlistetaan tänä vuonna 5.9.2018 jo 21. kertaa. Jyvässeudun 4H on mukana tukemassa nuorten yrittäjyyttä tarjoamalla mahdollisuuden 4H-yrittäjyyteen, jossa nuori 13-28-vuotias saa tukea yrityksensä perustamiseen.

Yrittäjänpäivää juhlistettiin Jyväskylässä Kasvubuustaajan, Jyväskylän yrittäjien ja Jyvässeudun 4H:n verkostoitumistilaisuudessa 4.9. Tilaisuus tarjosi verkostoitumisen ja kahvittelun lisäksi palkitsemistilaisuuden, jossa ansioitunut 4H-yrittäjä sai Jyväskylän yrittäjien myöntämän stipendin.
Tänä vuonna erikoismaininnan ja 100 € arvoisen yrittäjyysstipendin Jyväskylän Yrittäjiltä sai ansaitusti Lauri Pulkkinen, jonka 4H-yritys Laurin kotiapu on kerännyt runsaasti kiitosta osakseen. Stipendin tuli luovuttamaan Jyväskylän Yrittäjien puheenjohtaja Maarit Venäläinen.


    Jyväskylän Yrittäjien puheenjohtaja Maarit Venäläinen ojensi Lauri Pulkkiselle stipendin yrittäjyydestä.

Laurin kotiapu tekee monenlaisia aputöitä pihatöistä linnunpönttöjen ja ötökkähotellien nikkarointiin. Lauri Pulkkinen perusti yrityksensä vuonna 2016, heti täytettyään 13-vuotta. Hän oli kuullut 4H-yrittämisestä ystäviltään, ja halusi päästä heti kokeilemaan omia siipiään 4H-yrittäjänä. Aluksi Lauri tarjosi lähinnä pihatyöapua naapuruston ihmisille, mutta sai pian naapuriltaan erikoispyynnön linnunpönttöjen valmistamisesta. Linnunpöntöissä Lauri näki potentiaalisen myyntituotteen, jolle onkin ollut kysyntää siitä lähtien. Myöhemmin valikoimaan tulivat myös ötökkähotellit (kuvassa).

Jyvässeudun 4H tukee 13-28-vuotiaiden nuorten yrittäjyyttä 4H-yrityskurssien, yrittäjätapaamisten sekä henkilökohtaisen ohjauksen avulla. Seuraava 4H-yrityskurssi järjestetään Kansalaistoiminnankeskus Mataralla marraskuussa kahtena torstai-iltana 15.11. ja 22.11.2018.

Laurin yrityksen löydät sositteesta
https://www.facebook.com/laurinkotiapu/                                   

4H-yritys on työelämään ja yrittäjyyteen valmistavaa harrastustoimintaa. 4H-yrityksen myynti vuodessa on 50 - 7000 €. Tällä hetkellä 4H-yrityksiä Jyväskylän ja Muuramen alueilla on noin 40. 4H-yritykset tarjoavat monipuolisesti erilaisia tuotteita ja palveluita; tuunattuja vaatteita, käsitöitä, leivonnaisia, lasten- ja lemmikinhoitoa, piha- ja kotiapua, ryhmätoiminnan ohjausta, kauneudenhoitoalan palveluita. Vuonna 2017 Jyvässeudun 4H-yritysten keskimyyntitulo oli 1 367,76 €.

maanantai 6. elokuuta 2018

Kollektorin kesäkampanja 2018 jatkuu - tällä viikolla palkinnot tarjoaa Arnolds!


Jyvässeudun 4H yhdistyksen ja Jyväskylän kaupungin yhteistyössä toteuttama Kollektoripartio järjestää Pyöräparkin palkinto -kampanjan 30.7.-12.8.2018. Kampanjan aikana palkitaan pyöränsä oikein Jyväskylän keskustaan parkkeeranneita kaupunkilaisia. Kollektoripartio on Jyvässeudun 4H:n ja Jyväskylän kaupungin organisoima pyörä- ja roskapartio, jonka tavoitteena on taata Jyväskylän keskustan viihtyvyys siisteyttä parantamalla. Kollektorit tunnistaa pinkistä tai oranssista liivistä, ja heidän toiminta-aluettaan on Jyväskylän keskusta-alue.

Viime viikolla palkinnot tarjosi kahvila Vaffeli, ja tällä viikolla maistuvat palkinnot tarjoaa Arnolds! Arnolds on tarjonnut jo kymmenien vuosien ajan amerikkalaistyylisiä herkkuja, kuten donitseja, bageleitä ja smoothieita. Jyväskeskuksessa sijaitsevan Arnoldsin myymäläpäällikkö Jonna Heikkinen on Arnolds-yrittäjä jo toisessa sukupolvessa; hän seuraa äitinsä jalanjäljissä. Heikkinen omistaa myös Kauppakeskus Sepässä sijaitsevan Arnoldsin myymälän.

- Lähdin mukaan Kollektorin kesäkampanjaan, koska näin yrittäjän näkökulmasta kaikki keskustassa tapahtuva toiminta ja viihtyisyyden lisääminen on erittäin tärkeää ja tervetullutta, Heikkinen kommentoi.

 Palkintoja jaetaan kampanja-aikana joka arkipäivä, ehkä juuri sinä olet yksi onnekkaista voittajista! Arnoldsin palkinnot voi lunastaa sekä Jyväskeskuksen ja Sepän myymälöistä.


tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kollektorin kesäkampanja 2018 on täällä!

Jyvässeudun 4H yhdistyksen ja Jyväskylän kaupungin yhteistyössä toteuttama Kollektoripartio järjestää Pyöräparkin palkinto -kampanjan 30.7.-10.8.2018. Kampanjan aikana palkitaan pyöränsä oikein Jyväskylän keskustaan parkkeeranneita kaupunkilaisia. Ensimmäisen viikon palkinnot tarjoaa kahvila Vaffeli, joka sijaitsee kauppakeskus Forumissa. Toisella viikolla vietetään yhteistyöviikkoa Arnoldsin kanssa, jolloin maistuvat palkinnot tarjoaa Arnolds.

Kollektoripartio on Jyvässeudun 4H:n ja Jyväskylän kaupungin organisoima pyörä- ja roskapartio, jonka tavoitteena on parantaa Jyväskylän keskustan siisteyttä ja viihtyisyyttä. Kollektorit tunnistaa pinkistä tai oranssista liivistä, ja heidän toiminta-aluettaan on Jyväskylän keskusta-alue.

Tällä viikolla 30.7-3.8. palkinnot tarjoaa siis kahvila Vaffeli! Keskustassa Forumin kauppakeskuksessa sijaitseva kavila tarjoaa nostalgisia elämyksiä 50-luvun hengessä. Vaffelin sydämessä ovat makeat ja suolaiset vohvelit sekä korkealaatuinen ja ystävällinen palvelu. Toisiaan täydentävät makuyhdistelmät on huolella mietitty ja kaikki tuotteet valmistetaan lämmöllä asiakkaan makuelämystä ajatellen.

Vaffeli palkitsee ilolla oikein pyöränsä parkkeeraavia kaupunkilaisia, ja on mielellään tukemassa kaikenlaisia keskusta-alueeseen liittyviä toimia.


Kampanjan ensimmäinen lahjakortti löysi omistajansa maanantaina kompassin pyöräparkista, kun Jyväskyläläinen Sanna Tarnanen saapui pysäköimään pyöräänsä.

Tarnanen käyttää keskustan pyöräparkkeja usein, ja pyrkii aina parkkeeraamaan pyöränsä oikealle paikalle. Hän on pääosin erittäin tyytyväinen pyöräparkkien järjestelyihin, ja myös Kollektoripartio saa kiitosta. Hän toivoisi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan enemmän pyöräparkkeja etenkin paikkoihin, joista seuraavaan parkkiin on matkaa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kävelykadun yläosa sekä Kauppakadun ja Väinönkadun risteys.
- Mielestäni pyöräparkkien siivous ja Kollektoripartion toiminta on hyvä asia, muuten tämä keskustan alue voisi lähteä ihan käsistä, Tarnanen kommentoi.

Lahjakortin käytöllekin hänellä on jo selkeä suunnitelma.
- Kyllä meidän täytyy lähteä hyödyntämään lahjakortti ihan koko perheellä. Taidetaan mennä sitten hieman viileämmällä säällä nauttimaan kahvia näiden helteinen sijasta, nyt me lähdetään ostamaan jäätelöä!

Palkintoja jaetaan kampanja-aikana Jyväskylän keskustassa joka arkipäivä, ehkä juuri sinä olet yksi onnekkaista voittajista!


perjantai 20. heinäkuuta 2018

REILU TEKO- lannoitesäkkikeräys 2018


Tänä vuonna yhdistyksemme alueella on yksi lannoitesäkkien keräyspiste. Piste sijaitsee Puuppolassa Salmelantilalla osoitteessa Salmelantie 163, 41120 PUUPPOLA. Säkkejä voi toimittaa keräyspisteelle 31.7.2018 asti. Keräyspaikalle on selkeät opasteet sekä ohjeet säkkien pakkaamiseen.

Säkkikeräyksen ideana on kerätä Yaran lannoitesäkit sekä Hankkijan, Lantmännen Agron, Tilasiemenen ja Raisioagron siemensuursäkit, lannoitelavojen suojahuput ja Yaran pienet lannoitesäkit (40 kg ja 25 kg) pois viljelijöiltä ja näin saada muovijäte hyötykäyttöön.

Keräyksellä on valtakunnallisesti pitkät perinteet, keräyksiä on järjestetty jo vuodesta 1975. Keräyksellä on saatu näinä vuosikymmeninä talteen noin 35 miljoonaa kiloa muovia.
Vuonna 2017 keräyksellä saatiin valtakunnallisesti talteen 655700 kiloa muovia, kerättyjen säkkien määrä on noin 60% maa- ja metsätiloille toimitettujen säkkien määrästä. Valtioneuvoston pakkauspäätöksen tavoite oli 16%, joka siis ylittyi huomattavasti.

Tässä linkki 4h-liiton lannoitesäkkikeräyssivulle:


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Tunnelmat harjoittelun päättyessä

Viiden kuukauden mittainen harjoitteluni Jyvässeudun 4H-yhdistyksellä on nyt ohi. Varsinkin lopussa aika meni todella nopeasti. Suoritin harjoittelun osana tradenomiopintojani Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa. Aikataulun mukaan minun pitäisi valmistua ensi jouluna. Sitä ennen suunnitelmissa on kuitenkin vielä opintojen viimeistely, eli mm. opinnäytetyön tekeminen.


Päädyin harjoitteluun Jyvässeudun 4H-yhdistykselle sattuman kautta. JAMKin sähköpostiini tuli kaikille opiskelijoille yhteinen viesti, jossa kerrottiin, että 4H hakee harjoittelijaa. Päätin sitten hakea paikkaa, koska harjoittelun ajankohta oli täydellinen ja työnkuva kuulosti kiinnostavalta. Ilman sähköpostia en varmastikaan olisi keksinyt hakea 4H:lle, sillä 4H ei ollut minulle millään tavalla tuttu ennen tätä harjoittelua. Lapsenakaan en ollut ikinä mukana missään 4H:n toiminnassa. Nyt voin onneksi sanoa, että asiat ovat toisin ja 4H:n toiminta on tullut hyvin tutuksi.

Viimeiset kuukaudet ovat olleet hyvin erilaiset ja opettavaiset. Olen oppinut paljon uutta ja varmasti kehittynyt monella tavalla työntekijänä ja ihmisenä. Työtehtäväni JS4H:lla olivat todella monipuolisia ja varmasti hyvin erilaisia kuin jossakin toisessa, ehkä tavanomaisemmassa työharjoittelupaikassa. Olen päässyt tavallisten toimistotöiden lisäksi mukaan mm. 4H:n jokavuotiseen kesätyöllistämisprojektiin, jossa työllistetään nuoria Jyväskyläläisiä erilaisiin kesätyötehtäviin, mm. rakennus-, maatila- ja ravintola-alan työtehtäviin. Kesätyöllistämisprojektissa tehtäviini kuuluivat esimerkiksi hakijoiden karsinta ja työhaastatteluissa mukana oleminen. Hoidin myös esimerkiksi viestintää sähköpostin ja sosiaalisen median kautta. Kokemuksena projekti oli mielenkiintoinen, sillä rekrytointi oli aikaisemmin kiinnostanut minua enkä ollut koskaan ennen tehnyt töitä sen parissa. Rekrytointia olin opiskellut JAMKissa muutamilla opintojaksoilla. Teoriatietoa oli siis jo taustalla, ja projektin kautta sain arvokasta käytännön kokemusta.

Harjoittelijana toimin suurimman osan ajasta työpalvelukoordinaattorin avustajana työpalveluun liittyvissä asioissa. Työpalvelu on suuri osa Jyvässeudun 4H:n toimintaa, sillä työllistämme yli 100 nuorta vuodessa. Asiakkaat tilaavat jatkuvasti kotiapu-, pihatyö-, lemmikinhoito-, ja lastenhoitokeikkoja, joita sitten nuoret työntekijämme ottavat vastaan. Harjoitteluni alussa helmi-maaliskuussa pääsin työpalvelukoordinaattorin avuksi käynnissä olevalle kotiapukurssille, jossa tutustuttiin mm. siivoukseen sekä vanhus- ja vammaistyöhön liittyviin asioihin. Työpalvelun tehtävien kautta olen lisäksi tutustunut työpalvelun työntekijöihin, avustanut heitä työhön liittyvissä asioissa ja bookannut muutamia työkeikkojakin. Kaikkea tätä en olisi voinut tehdä, ellen olisi oppinut käyttämään JS4H:n taloushallintojärjestelmää, eli Lemonsoftia tai "Lemonia". Aluksi se vaikutti todella sekavalta ja monimutkaiselta, luonnollisesti. Pikkuhiljaa opin kuitenkin käyttämään sitä sujuvasti, ja niin työskentelystä tuli yhä nopeampaa ja vaivattomampaa.

Jyvässeudun 4H pyrkii olemaan aktiivinen somessa, esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa. Olenkin päässyt tekemään erilaisia päivityksiä kumpaankin ja käyttämään luovuuttani mainosten ja muiden julkaisujen tekemisessä. Voin sanoa, että Canva-ohjelma on tullut hyvin tutuksi näiden kuukausien aikana! Somen päivittäminen, mainosten tekeminen ja kotisivujen muokkaaminen oli minulle hyvin mieluisaa, koska pidän kuvien ja videoiden luomisesta. Olen saanut työporukaltamme kehuja juurikin visuaalisesta puolestani, mikä on tietenkin tuntunut kivalta, sillä koen itsekin sen vahvuudekseni ja nautin siitä.
Jonkin verran olin mukana myös nuorisotoiminnan toiminnassa, auttamassa pikkuhommissa ja osallistumassa erilaisiin tapahtumiin. Olin esimerkiksi toiminnanohjaaja Suvin ja harjoittelija-Kaisan kanssa talvitapahtumassa Hiihtomaassa maaliskuussa ja toukokuussa Toukofesteillä.

Stressiä ja epävarmuutta näihin viiteen kuukauteen on myös mahtunut, mutta en ollut siitä koskaan huolissani, sillä luulen, että se kuuluu asiaan. Yhdistystoiminta on omanlaistaan ja voi varsinkin aluksi tuntua vauhdikkaalta ja jatkuvasti muuttuvalta. Kaiken kaikkiaan olen iloinen siitä, että pääsin suorittamaan harjoitteluni Jyvässeudun 4H:lla. Minulle jäi käteen paljon oppeja, uusia tuttavuuksia ja hyviä muistoja kuukausien varrelta!

-Anu


keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Toukokuun tohinat!



Kesä on jo pitkällä, mutta palataan hetkeksi ajassa taaksepäin ja siihen mitä kaikkea toukokuussa nuorisotoiminnassamme tapahtui.

Toukokuussa saimme erittäin mieluisen puhelun Muuramen R-kioskin kauppias Jukka Päivärinnalta. Jukka oli menestynyt kioskinsa kanssa R-kioskin välisessä välipalojen myyntikilpailussa ja halusi lahjoittaa voittamansa 1000€ Muuramen 4H-kerhon toimintaan. Lahjoituksen ansiosta Muuramessa on toimintakaudella 2018-2019 kaksi kerholaisille maksutonta 4H-monitoimikerhoa. Iso KIITOS Jukalle vielä lahjoituksesta!

Kävimme Ritvan ja Elisan kanssa Korpilahden yhtenäiskoululla kyselemässä 9. luokkalaisilta mitä toimintaa he haluaisivat Korpilahdella järjestettävän. Tettiläisemme Mikael oli tehnyt oppilaille Forms-kyselyn aiheesta ja saimmekin kyselyyn huimat 72 vastastausta. Tettiläisen ideasta tehtiin kyselylinkistä QR-koodi, joten oppilaat pääsivät vastaamaan kyselyyn helposti älypuhelimillaan. Vastaamisesta annoimme palkinnoksi lakut.

Kilpisenkoululla pidettiin toukokuun aikana kahdelle eri ryhmälle Bisnes Cafe, sekä kävimme isolla porukalla pitämässä Vaajakummun koululla Ajokortti työelämään koulutuksen.

Toiminnanohjaajan kerhokierros kuuluu toukokuuhun olennaisesti, kiersinkin Kuohulla, Oravasaaressa, Muuramessa, Korpilahdella ja Vesangassa. Kerholaiset saivat täyttää palautelomakkeet menneestä kerhokeväästä ja minä pääsin tutustumaan niin kerholaisiin kuin kerhonohjaajiimmekin. Lähetin myös kerholaisten vanhemmille sähköpostitse linkin palautelomakkeeseen. Palaute oli pääpiirteittäin positiivista, pyrimme kehittämään myös toimintaamme uudella toimintakaudella ja ottamaan palautteissa esiin tulleet kehitysideat huomioon. Suunnitteilla on myös perehdytyskansio kerhonohjaajien tueksi.

Toukokuun lopussa kutsuimme yhdistyksemme kotiaputyöntekijät, kerhonohjaajat sekä 4H-yritttäjät yhteiseen keväänpäätös tapahtumaan. Tapahtuma kantoi nimeä PPP- Pommacia, poppareita ja pitsaa. Illan ohjelmassa oli vähän, mutta sitäkin tärkeämpää asiaa. Työharjoittelijamme Anu oli valmistanut hienon videon aiheesta GDPR, eli 25.5 voimaantulleesta tietosuoja-asetuksesta. Videon jälkeen kävimme tarkemmin läpi asetuksen vaikutukset meidän yhdistyksemme toimijoiden osalta. Loppuillan ohjelmassa oli koodinpurkamista ja kesäaiheinen alias. Ilta oli naurun täyteinen ja oikein onnistunut!

Toukokuun päätti kaksipäiväinen Toukofest tapahtuma Hipposhallissa. Alakoululaisten päivänä esittelimme toimintaamme sekä pidimme palapelin ratkaisu kilpailua. Nopein palapelinkokoaja kokosi 20 palan palapelin huimassa 45 sekunnin ajassa. Yläkoululaisten päivänä markkinoimme ahkerasti tulevaa superviikkoamme sekä muuta toimintaamme. Nuoret pääsivät ratkaisemaan salakirjoitettua koodia. Nopein koodinpurkaja ratkaisi koodin ajassa 1 min 15 s. Toukofest tapahtuman aikana tavoitimme yhteensä n. 300 ihmistä.


Toukokuu oli todella työntäyteinen ja tapahtumarikas!

- Toiminnanohjaaja Suvi