keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Nuorten kirjoittamia fiiliksiä Pelinkehittäjä valmennuksesta!

Aloitettuamme Pelikehittäjän valmennuksen lähes kolme kuukautta sitten ei vielä mieleen tullutkaan, että tämäkin tulee loppumaan aikanaan. Nyt kuitenkin olemme vaiheessa, jossa viimeistelemme pelejämme ja valmistaudumme valmennuksen huipentumaan; pelien julkaisutilaisuuteen.

Ryhmästämme nousi heti ensimmäisten päivien aikana selkeä yhdistävä teema: videopelien pelaaminen oli tuttua, mutta itse pelien kehittämisestä ei ollut juurikaan kokemusta. Innostusta ja ideoita kyllä riitti, ja nyt saataisiin valmennuksen kautta työkaluja myös lähteä toteuttamaan näitä visioita.


Ensimmäisten viikkojen aikana tutustuimme valmennuksen aikana käytettävään pelimoottoriin ja loimme tarvittavia tilejä yhteydenpitoa ja projektinhallintaa varten. Ensimmäiseksi tehtäväksi saimme luoda ensimmäisen prototyypin pelistä soveltamalla viikon oppeja. Seuraavilla viikoilla aloimmekin jo miettiä tulevan peliprojektin ideoita. Työmäärän hahmottamiseksi ja aikatauluttamiseksi ideat jaettiin omiksi tehtävikseen. Aikatauluttamisen tärkeys tuli siis esiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa.

Työnhaku asioita käytiin läpi mm. miettimällä mitä ottaa huomioon valittaessa cv kuvaa

Tästä eteenpäin aloimme toteuttaa 6 viikon suunnitelmaamme. Jokaisen viikon kontaktipäivänä kävimme läpi toteutuneita tavoitteita ja ratkoimme vastaan tulleita ongelmia yhdessä. Pelinkehityksen lisäksi saimme muina kontaktipäivinä hyviä vinkkejä työnhakuun käymällä läpi mm. portfolion ja CV:n rakentamista. Yritysvierailut taas toivat valmennukseen uutta näkökulmaa työyhteisön näkökulmasta.

Matkalla Vapriikki museoon Tampereella

Yritysvierailulla expalla



Edelliset 6 viikkoa ovatkin menneet nopeasti, ja nyt valmistaudumme jo ensi viikon julkaisutilaisuuteen. Tämä on edellyttänyt valmennuksen aikana mm. markkinointia, tilasuunnittelua ja laitteiston varaamista. Valmennus on siis pitänyt sisällään paljon muutakin kuin pelkkää pelinkehitystä. Lähtökohdat huomioon ottaen jokainen voi kyllä olla ylpeä näinkin lyhyessä ajassa tuotetuista ensimmäisistä peleistä.

Pelit julkaistaan keskiviikkona 29.11. klo 12-14 Kansalaistoiminnankeskus Mataran aulassa, jonne kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan näitä valmennuksen aikana luotuja pelejä. Tervetuloa tilaisuuteen!

perjantai 17. marraskuuta 2017

Itse tehty -rahaa 4H-nuorten omaan toimintaan!


Itse tehty -rahan syksyn haku päättyi lokakuun lopussa ja yhdistyksessämme iloittiin päätöksistä tuplasti! Itse tehty -rahaa myönnettiin START UP! -hankkeen nuorten projektiin sekä nuorten aikuisten klubitoimintaan. Lämpimät onnittelut tuen saaneille!

Neljä Jyvässeudun ja Laukaan yhteisen START UP! -hankkeen nuorta neitiä kirjoittivat Itse tehty -rahan hakemuksen muutama viikko taaksepäin. Hakemuksen nuoret ideoivat ja kirjoittivat itse. Heillä oli halu aktivoida omia kyliä, koska ”siellä ei tapahdu juurikaan mitään koskaan”. Tapahtumissa nuoret voivat samalla markkinoida 4H-yrityksiään oman alueensa asukkaille. Niinpä neidit päättivät hakea rahaa koko perheen Säpinäpäivien järjestämiseen Laukaan kahdella eri kylällä. Nuorten projektiin myönnettiin 200 € - nyt siis suunnittelemaan helmikuussa 2018 toteutettavia tapahtumia!

Näistä lähtökohdista Itse tehty -rahan hakemuksen kirjoittaminen starttasi! 😊

Myös nuorten aikuisten klubitoimintaan myönnettiin 200 euron tuki. Nuorten aikuisten klubitoiminta on 18-28 -vuotiaille tarkoitettua vertaisryhmätoimintaa, jossa nuoret suunnittelevat ja toteuttavat itselleen mieluista toimintaa. Kullakin klubilaisella on mahdollisuus vetää oma klubi-ilta lempijuttujensa pohjalta, opettaa esimerkiksi muille erikoissilmukoiden tekoa tai maailmanmatkaajan ruuanlaittoa. Kansainvälisyys on osoittautunut klubilaistemme yhteiseksi kiinnostuksen kohteeksi, jota kohti klubitoimintaa viedään entistä enemmän ensi vuonna.

Jäämme innolla odottamaan 4H-nuortemme projektien edistymistä! Pysyhän sinäkin tutkalla somen eri kanavissamme!


4H Itse tehty -raha on tukea 4H-nuorten omille projekteille. Sitä voivat hakea 13–28-vuotiaat nuoret vähintään kolmen hengen ryhmässä. Projekti voi saada tukea 200–500 euroa. Ideoita omaan projektiin voi ammentaa kaikesta 4H-toimintaan liittyvästä, vaikkapa luonnosta, kansainvälisyydestä, yrittäjyydestä ja käsillä tekemisestä. Tärkeintä on, että projekti on nuorten itsensä ideoima ja toteuttama. Itse tehty -rahan haku on keväisin ja syksyisin, joten jos sinulla ja kavereillasi on hyvä idea, tsekatkaapa lisää täältä

tiistai 14. marraskuuta 2017

Luotsaamo 2.0 Pelinkehittäjä valmennuksen kanssa Tampereella!

Luotsaamo 2.0 on Jyvässeudun 4H-yhdistyksen hanke, joka tarjoaa nuorten työllistymistä ja kouluttautumiseen ohjausta edistävää valmennusta Jyväskylässä. Keväällä 2017 toteutimme Tapahtumatuottaja -valmennuskokonaisuuden. Tänä syksynä järjestämme Pelinkehittäjä -valmennuskokonaisuuden, joka tarjoaa perusvalmiudet suunnitella ja ohjelmoida tietokone- ja mobiilipohjaisia pelejä helposti opittavalla ohjelmistotyökalulla. Kolme kuukautta kestävä valmennus on toteutettu kontaktipäiviä ja etätyöskentelymetodeja yhdistellen.

Valmennusmatkan aikana tavoitteena on tutustua paitsi pelien tekoon myös pelialaan kokonaisuudessaan. Yritys- ja yhteisövierailut ovat osa valmennuksemme agendaa. Perjantaina 10.11 kävimme Tampereella tutustumassa Colossal Order nimiseen pelialan yritykseen sekä vierailimme Vapriikin pelimuseossa. Colossal Orderin vierailulla saimme kuulla yrityksen perustamisen historiasta, työntekijöiden toimenkuvista ja yrityksen ajesta.








Yritys vierailun jälkeen pidimme maittavan lounas tauon, jonka jälkeen vierailimme Vapriikki pelimuseossa. Museon pelit ja tilat herättivät nostalgisia tunteita monen lapsuudesta ja hauskaa oli päästä näkemään erilaisia pelejä vuosien varrelta ja kuulemaan miten peli maailma on kehittynyt.










Hauskinta museossa oli se, että pelejä pääsi itsekkin testailemaan, eikä tarvinnut tyytyä vain katseluun. 

Keskiviikkona 29.11.2017 Kansalaistoiminnankeskus Mataran aulassa on myös hauska päivä luvassa, sillä kello 12-14 välillä julkaistaan valmennuksessa kehitetyt pelit, joita juuri sinä pääset myös pelaamaan! Tapahtumaan on vapaa pääsy, tervetuloa siis paikan päälle vaikkapa kaverin kanssa! 

perjantai 3. marraskuuta 2017

Vilinää 4H-viikolla!

Olemme päässeet viettämään vilkasta ja monipuolista 4H-viikkoa Jyvässeudun 4H-yhdistyksellä. Viikkoomme on mahtunut monenlaista erilaista toimintaa lasten metsäpäivästä aina juuri alkaneeseen aikuisten klubitoimintaan!

Keskiviikkona 1.11 vietettiin kansainvälistä 4H -päivää (Global 4H Day) ja se näkyi myös meidän järjestössämme vihreän muodossa! Kansainvälisen 4H-päivän tavoitteena  on saada meidät ihmiset pohtimaan miten paljon 4H:n käytännönläheiset ja positiiviset menetelmät vaikuttavat  lähellä oleviin ihmisiin ja ympäristöön. Koska toimintamme keskittyy "tekemällä oppimisen" (learning by doing) moton ympärille, on kansainvälinen 4H -päivä oiva päivä hehkuttaa toimintaamme maailmanlaajuisesti!

Kansalaistoiminnankeskuksessa Matarassa, jossa toimistomme sijaitsee, tarjosimme kanssa toimijoille vihreitä herkkuja sekä tietoutta yhdistyksemme toiminnasta sekä pientä testailua omasta 4H-tyypistään.
Herkkuja Global 4H Day kunniaksi!

Klubitoiminta käynnistyi tiistaina seitsemän innokkaan nuoren aikuisen voimin! Mukana toiminnassa oli aikuisia, joille 4H oli jo hyvin tuttu lapsuudesta asti, mutta myös muutama, jotka vasta pääsivät tutustumaan 4H-toimintaan! Miten hienoa saada toimintaan mukaan uusia ja innokkaita aikuisia! Klubitoiminnan ideana on vertaisryhmätoiminta, jonka sisältöä aikuiset pääsevät itse suunnittelemaan. Ryhmä kokoontuu kerran tai pari kertaa kuussa ja luvassa on ainakin käsitöitä, kokkaamista ja yhdessä oloa.  Myös kansainvälisyys nousi yhteiseksi mielenkiintoiseksi teemaksi. Ehkäpä pääsemme myöhemmin näkemään, mihin maahan tämä klubitoiminta vie ryhmäläisiä mukanaan! Klubi toiminnan vasta starttaillessa, mukaan mahtuu vielä, joten otathan yhteyttä, mikäli kiinnostuit toiminnasta!



Metsäpäivää vietettiin torstaina noin 130 alakoululaisen kanssa Laukaan Multamäessä yhdessä Laukaan 4H-yhdistyksen kanssa. Kirpakka pakkanen ei haitannut, sillä tekemistä riitti metsäbingon, leikkien, metsärastien ja puunmittauksen muodossa. Puumittausta paikalla oli opastamassa paikallinen metsähoitoyhdistys. Makkarat paistuivat ja kaunis aurinkoinen sää piti meidät tyytyväisinä.

Luokat kulkivat rasteja opettajiensa johdolla

Oppilaat tekivät itsenäisesti tehtäviään Multamäen ympäristössä


Metsäbingo oli kova juttu!

Koululaiset tekivät osan tehtävistä pienemmissä ryhmissä

Bussikuljetukset paikanpäälle mahdollisti Suomen Metsäsäätiö
Sää suosi auringonvalollaan ja kauniilla talvisilla yksityiskohdillaan

Luotsaamo 2.0 -hankkeen pelikehittäjävalmennus on osa Jyvässeudun 4H hanketoimintaa, joka edistää nuorten työllistymistä ja koulutusta. Tänä syksynä joka viikko pelikehittäjävalmennukseen osallistuvat nuoret ovat osallistuneet valmennuspäiviin, jossa peliä päästään kehittämään eteenpäin ammattilaisen ohjauksella. Pelit julkaistaan Mataran aulassa järjestettävässä tapahtumassa keskiviikkona 29.11 klo 12-14. Tapahtumassa pääsee testailemaan nuorten kehittämiä pelejä sekä nauttimaan rennosta tunnelmasta kahvikupin äärellä, kannattaa tulla paikalle!

Valmennuspäivinä koko ryhmä kokoontuu kehittämään pelejä ohjaajan johdolla

Mahtavia pelejä ovat nuoret saaneet tehtyä!

Päivien päätteeksi kootaan yhdessä johdot ja koneet kasaan.
Viikottaiset kerhot pyörivät Jyvässeudulla tapansa mukaan. Tällä viikolla osassa kerhoissa on vietetty Halloween teemaa nyyttäreiden ja koristeiden kera.

Käsityökerhossa askarreltiin...

...ja 4H-kerhossa ruokailtiin Halloweenin tunnelmissa


Mukavaa marraskuun ensimmäistä viikonloppua!






perjantai 27. lokakuuta 2017

Syksyn kerhokuulumisia

Mitkä tilanteet ovat jääneet iloisina asioina mieleesi lapsuudestasi? Ehkäpä ne hetket, kun olet saanut nauttia leikin, tekemisen ja ilon riemusta yhdessä muiden lasten kanssa. Tällaisia hetkiä tarjoamme Jyvässeudun 4H-kerhoissa 1-6. luokkalaisille kymmenessä eri kerhossa eri puolella Jyväskylää. Kerhoissa kokkaillaan, leikitään, askarrellaan ja liikutaan yhdessä vastuullisten ohjaajien kanssa kerran viikossa noin parin tunnin ajan.

Innokkaita leipureita työssään.
4H-kerhossa askarteltiin iloisia hahmoja.
Yhdessä ruokailu on tärkeä osa kokkikerhoja!

Syksyn kerhot  ovat starttailleet hyvällä vauhdilla käyntiin ja vauhtia ja riemua on riittänyt jokaisella kerho kerralla! Kerholaisia on yhteensä Jyvässeudun kerhoissa reilu 70. Kerhoissa lapset pääsevät ohjatusti tekemään itse esimerkiksi ruokaa, leivonnaisia tai erilaisia askarteluja ja usein aikaa jää myös erilaisille leikeille. Tekemällä oppiminen tulee tutuksi jo pienestä pitäen.

Tässä valmistuvat sämpylät.

Kerholaiset huolehtivat, että astiat tulee tiskattua...
... ja paikat jäävät siistiksi seuraaville käyttäjille.
Työnjakoa suorittamassa.
Kerhoja ohjaavat kurssin käyneet motivoituneet ohjaajat. Jokaisessa kerhossa on vastuuohjaaja sekä useimmissa kerhoissa myös apuohjaaja. Erilaisissa tehtävissä kerholaiset pääsevät kokeilemaan omia taitojaan ja oppimaan uusia.

Risoton hyvät tuoksut levisivät koko luokkatilaan!
Joko syödään?
Innokkaat kerholaiset omien tuotostensa kanssa.
Tekemisen riemua!

Kiinnostaisiko sinua kerhonohjaus? Perehdytämme ja koulutamme uudet ohjaajat, joten aiempaa kokemusta et välttämättä tarvitse. Halu työskennellä lasten kanssa ja motivaatio kerhon pyörittämiseen riittää. Ikääkään sinulla ei välttämättä tarvitse olla 13 vuotta enempään, yläikärajaa meillä ei myöskään ole. Otathan meihin yhteyttä, sillä aika ajoin tarvitsemme myös apukäsiä, tuuraajia ja apuohjaajia kerhoihin. Kysy lisää, vastaamme mielellämme! 

maanantai 16. lokakuuta 2017

Tule mukaan nuorten aikuisten klubitoimintaan!

Mikä klubitoiminta?
Pimenevä syyskuun ilta, edessä höyryävä kuppi teetä ja pää täynnä ideoita. Edessä on tapaaminen Jyvässeudun 4H:n toiminnanjohtajan Ritvan kanssa aiheesta klubitoiminta. Ai niin mikä? Tässä tapauksessa klubitoiminta tarkoittaa yli 18-vuotiaille suunnattua 4H-toimintaa. Ensimmäinen kokoontuminen on 31.10. klo 18 Kansalaistoiminnankeskus Mataran  Talvikki-tilassa (Matarankatu 6 A), jolloin innokkaiden osallistujien kanssa suunnitellaan yhdessä mitä kaikkea klubitoiminta voisi pitää sisällään. Toki suunnittelupalaverissa saimme jo useita ideoita siitä, mitä voitaisiin tehdä. Pelejä, ruuanlaittoa, yhdessä tekemistä. Vähän kuin 4H-kerho, mutta aikuisille! Tehdään siis sitä, mitä ryhmässä päätetään ja hyödynnetään toistemme taitoja, jos olet vaikkapa taitava joogaaja, voit ehdottomasta ohjata tapaamiskerralla joogasession!

Klubin moottorit
Meidän iloksemme Ritva oli vähintäänkin yhtä innoissaan klubitoiminnasta kuin mekin ja asiaa lähdettiin viemään vauhdilla eteenpäin. Mutta keitäs ne “me” sitten ovat? Teekupposten äärellä ideaa jalostivat Ritvan lisäksi jyväskyläläistyneet Sari ja Emma, joilla molemmilla on monipuolinen ja pitkä 4H-tausta. He tai siis me löysimme toisemme Latviasta, jossa molemmat osallistuimme Suomen 4H:n edustajina Rural Youth European Rallyyn, viikon mittaiseen kansainväliseen seminaariin. Rallyssa pohdimme, miten kivaa olisi, jos Suomessa olisi varttuneemmillekin 4H-aktiiveille toimintaa ja silloin aktiivisuuskärpänen puraisi meitä. Sen seurauksena Suomeen palattuamme otimme yhteyttä Ritvaan ja siitä se ajatus alkoi pikkuhiljaa konkretisoitua.

Kuvassa Sari ja Emma European Rallyssa nauttimassa international buffet -tunnelmasta.

Olemme yhtä mieltä siitä, että 4H:ssa yksi parhaista asioista on juurikin kansainvälisyys ja uusiin ihmisiin tutustuminen maailman eri kolkista. Kansainvälisten kokemusten hankkiminen 4H:n kautta on helppoa ja turvallista; ihmiset jakavat samanlaisia arvoja, jolloin myös tutustuminen on mutkattomampaa. 4H-vuosiemme aikana olemme saaneet kontakteja, jotka olisivat kiinnostuneita toteuttamaan ryhmävaihdon kanssamme. Haluaisimmekin alusta alkaen kannustaa klubilaisia kansainväliseen ja avoimeen ajatteluun, olisi upeaa jos klubitoiminnan tuloksena saisimme aikaan ryhmävaihdon!

Tule mukaan!
Enne kuin blogitekstistä tulee pelkkää kansainvälistymisen hehkutusta ja unelmointia, on syytä todeta, että lopulliset päätökset klubitoiminnan sisällöistä tehdään yhdessä klubilaisten kanssa. Klubitoimintaan osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta 4H-toiminnasta eikä myöskään 4H-jäsenyyttä. Jos kiinnostuit edes pikkuisen, tai vaikka et vielä kiinnostunutkaan, tule mukaan ensimmäiseen tapaamiseen katsomaan, voisiko 4H-klubi olla sun juttusi. Parhaimmassa tapauksessa saatat vain saada elämänmittaisia ystävyyssuhteita.




Me ollaan tästä jutusta ainakin superinnoissamme ja toivotetaan kaikki lämpimästi tervetulleiksi Jyvässeudun 4H-klubiin!


Terkuin,

Emma ja Sari

perjantai 6. lokakuuta 2017

Tourujoen yössä ja Seniorimessuilla

Tourujoen yö järjestettiin lauantaina 30.9.17 Kansalaistoimintakeskus Matarassa ja sen ympäristössä. Meidän teltallamme pääsi maistelemaan 4H-yrittäjien herkullisia leivonnaisia, testaamaan nopeuttaan nopeustestilaitteella ja maalauttamaan pimeässä hohtavan kasvomaalauksen!

Alkuillasta oli vielä valoisaa.

Nopeustestilaitteella pääsi testaamaan omaa nopeuttaan.

Se oli kovassa käytössä koko illan.

Nopeuttaan testasi yli 300 osallistujaa!

Pimeässä hohtavat kasvomaalaukset olivat varsinkin pienemmän väen suosiossa.

4H-yrittäjämme maalasivat ahkerasti maalauksia koko illan.

Myynnissä oli myös herkullisia leivonnaisia.

Hämärän tultua Tourujoen yöhön toi tunnelmaa lukuisat valot.

4H- yrittäjät ja henkilökunta palvelivat hymyssä suin tapahtuman kävijöitä koko illan.

Tapahtuman loppuun asti nopeustestilaitteella riitti kävijöitä, välillä jonoksi asti. Illan paras tulos oli huikeat 125!!

Kiitos kaikille osallistujille!

Maanantaina 2.10.17 vierailimme Seniorimessuilla Jyväskylän Kaupungin teatterilla. Väkeä oli paljon liikenteessä ja ohjelman tauoilla käytävä täyttyi puheensorinasta, kun pääsimme jututtamaan senioreita ja tarjoamaan heille 4H-kotiapua. Mukana henkilökunnan lisäksi olivat kotiapukurssin reippaat työntekijät.

Jyvässeudun 4H-yhdistys 

Sari opastamassa kotiapukurssin palveluista.

Pääsali täyttyi senioreista, jotka odottivat Katri Helenan messujen avausta.


Valmiina palvelemaan.

Kotiapu työntekijät esittelemässä 4H-Kotiapua.

Reippaat työntekijät jakoivat senioreille infoa kotiavusta.
Tapahtuma ja messu olivat onnistuneita ja saimme kohdata monia ihmisiä. Kiitos kaikille mukana olleille ja osallistuneille! :)