tiistai 15. marraskuuta 2016

Koiraparkkia pitämässä

Jyväskylän Paviljongissa oli viikonloppuna liikkeellä paljon nelijalkaista väkeä, siellä siellä järjestettiin 12.-13.11. Kansainvälinen koiranäyttely. Näyttelyssä vierailleet saattoivat nähdä tutun vihreän vilahduksen 4H:sta, sillä yhdistyksemme oli mukana näyttelyssä pitämässä koiraparkkia toimihenkilöiden ja lemmikinhoitajien voimin.

Lemmikinhoitajamme ottivat koirat vastaan parkkiin vapaaehtoista maksua vastaan, jolloin omistajalle jäi koiravapaata aikaa esimerkiksi lounastaa tai kierrellä näyttelyssä. Parkiin sai tulla myös kyselemään toiminnastamme ja lemmikinhoitopalvelusta.



Parkin ovet olivat avoinna kaikenlaisille ja -kokoisille koirille ja kävijöitä olikin laidasta laitaan, mopseista tanskandoggeihin. Best Friend antoi käyttöömme koirapetejä, leluja ja vesikuppeja, joten ilman viihdykettä ei nelijalkaisten ystäviemme tarvinnut parkissa istuskella.




Suloiset asiakkaamme viihtyivät ja käyttäytyivät parkissa mallikkaasti ja käytöshäiriöiltä vältyttiin.



Parkissa piipahti myös suloinen pehmokoira Mauri!

Millainen kokemus parkin pitäminen sitten oli lemmikinhoitajillemme?
Oli mukavaa, ja koin kokemuksen hyödylliseksi oppimisen kannalta, kun sai käsitellä eri kokoisia ja -rotuisia koiria - Venla
Parasta oli kun sai viettää aikaa koirien kanssa - Roosa
Mukava kokemus, tapahtumasta jäi hyvä fiilis ja tulisin ensi vuonna uudestaan - Hilla
Jyvässeudun 4H:n puolesta suuri kiitos kaikille parkin pitämiseen osallistuneille lemmikinhoitajille, näyttelynjärjestäjälle ja yhteistyökumppaneillemme Best Friendille  ja EVIDENSIA -eläinlääkäripalveluille.

Lemmikinhoitoa (koirien lisäksi myös muille lemmikeille) aina tunnista usean päivän pituisiin hoitotarpeisiin voi tilata yhdistyksemme kautta täältä.

Jos olet kiinnostunut lemmikinhoitokurssista, voit ilmoittaa nimesi, ikäsi ja yhteystietosi osoitteeseen riikka.jarvinen@jyvasseudun4h.fi, ja olemme sinuun yhteydessä kun kurssi seuraavan kerran järjestetään.  Kurssi on tarkoitettu yli 15-vuotiaille ja samana vuonna 15 vuotta täyttäville.

- Jyvässeudun 4H:n koiraparkkitiimi

torstai 10. marraskuuta 2016

Huvittaako lahjoittaa?

Nenäpäivää vietetään huomenna perjantaina. Nenäpäivä-kampanja on hankkinut vuodesta 2007 lähtien varoja maailman lasten auttamiseksi. Sadat päiväkodit, koulut, oppilaitokset, liitot, yritykset, harrastusporukat ja julkisuudesta tutut henkilöt ovat osallistuneet vuosittain Nenäpäivään auttaakseen maailman lapsia keräämällä varoja järjestöjen työhön. Suomalaisten lahjoituksilla Nenäpäivän toiminnassa mukana olevat järjestöt ovat saaneet merkittäviä tuloksia aikaan maailman lasten hyväksi.

4H-yhdistykset ympäri maan osallistuvat Nenäpäivä-kampanjaan jo toista vuotta myymällä nenäarpoja. 5 euron nenäarvat ovat loistava tapa auttaa maailman lapsia: 4 euroa menee nenäpäiväkeräykseen ja yksi euro paikallisen työelämä- ja yrittäjyyskasvatuksen edistämiseen. Nenäarpoja myydään vielä sunnuntaihin 13.11. asti, joten vielä ehtii ostaa. Nenäarpoja myyvät 4H-kerholaiset ympäri maata, myös Jyväskylässä. Arpoja voit tiedustella myös yhdistyksen toimistolta.

Yrityksille on myynnissä myös nenäarpapaketteja, joiden kautta voi osallistua nenäpäiväkeräykseen ja tehdä lahjoituksensa näkyväksi jakamalla arpoja asiakkailleen tai sidosryhmilleen. Ota yhteyttä heti toiminnanjohtajaamme Eero Raittilaan, 044 567 0103, eero.raittila@jyvasseudun4h.fi. Sunnuntaihin 13.11. mennessä tehdyt tilaukset toimitetaan yrityksille ja laskutetaan marraskuun aikana. Lue lisää tämän linkin takaa.

Nenäarpajaiset ovat lähteneet 4H:n kerhoilla hyvin käyntiin!


Sitä hauskempaa mitä enemmän neniä!
Kuohun Kokkikerholla (kuvassa) virittäydyttiin arpojen tulopäivänä jo heti tunnelmaan paketin mukana tulleiden nenien ja ilmapallojen kera. Kerholaiset olivat innostuneita sekä arpojen huikeista voittomahdollisuuksista, mutta myös mahdollisuudesta ansaita myynnin kautta itselleen taskurahaa - hyväntekeväisyyttä unohtamatta.  

Nenäarpajaismarkkinointia parhaimmillaan!
Ideointi lähti heti käyntiin sen suhteen, mitä rahalla itse kukin haluaisikaan tehdä. Seuraavalla kerhokerralla olikin jo tullut kovasti tulosta sukulaisten ja tuttujen auttaessa kerholaisia arpamyynnissä alkuun. Toivottavasti onni suosii ostajia!


Hyvää nenäpäivää kaikille!

tiistai 1. marraskuuta 2016

Kuinka tapahtuma järjestetään?


Mutka Mytkeiden juliste
Eräänä syksyisenä päivänä sain puhelun jossa kerrottiin, että en saanut hakemaani työtä MUTTA pian alkaisi tapahtumatuottajavalmennus mistä voisi olla minulle hyötyä. Sopimus nopeasti kuntoon ja seuraavana päivänä istun kahdeksan muun ihmisen kanssa huoneessa. Tehkää tapahtuma, teillä on kaksi kuukautta aikaa – sanotaan. Mietin voiko tästä tulla mitään, voiko kokemattomat ihmiset jotka eivät tunne toisiaan saada aikaan onnistuneen tapahtuman.

Kyllä voi. Meidän tiimi järjesti lauantaina 29.10 Ravintola Mutkassa ’Mutka Mytkeet’. Halusimme tarjota vaihtoehdon Halloweenille, tukea paikallista osaamista sekä tarjota yhden illan aikana pläjäyksen kulttuuria. Tapahtumassamme oli esiintymässä mm. Drag Queen Jayden Mars, taikuri Risto Vinha, tanssiryhmiä sekä Rocky Horrow Show’sta tuttu Frank-n-Furter. Lisäksi ulkona terassilla oli superfood pizza pop-up ravintola. Mutkassa oli 200 asiakaspaikkaa ja jokainen paikka oli täytetty. Asiakkaat olivat mukana jokaisessa esityksessä ja fiilis koko illan ajan oli todella hyvä. Tämän paremmin ei olisi voinut tapahtuma mennä.

Tapahtuman esiintyjiä
Jotta tällainen tapahtuma saatiin aikaiseksi ja niin lyhyessä ajassa, se vaati paljon töitä. Lukemattomia puheluita, sähköposteja, keskusteluja. Kompromisseja, luovimista. Paljon kahvia, stressiä, turhautumista ja väsymistä. Kuitenkin se kaikki oli tuon tapahtuman arvoista. Lyhyessä ajassa voi oppia todella paljon ja itselle tulee mieletön fiilis kun huomaa, että minä pystyn tähän. Minä osaan, me tehdään yhdessä, me onnistutaan.


Kiitos ZestMarkin valmentajalle Katalle ja 4H-Luotsaamon Jannelle tuesta ja kannustuksesta. Erityisesti kiitos siitä, että saimme tehdä tapahtuman, joka oli meidän näköinen.


Tapahtuman osalta tarina päättyy tähän, mutta omalta osaltani seikkailu jatkuu. Joulukuun loppuun asti olen työkokeilijana Jyvässeudun 4H:lla. Toimin Reetan apuna työpalvelussa eli juon liikaa kahvia, kuljen toimisto-tulostin-toimisto väliä jatkuvasti sekä yritän näyttää fiksulta ja tehokkaalta työntekijältä.

Tule morjestamaan ja juomaan teetä: A-käytävä, huone B227 :)
- Anu-Maarit Ikola