torstai 14. kesäkuuta 2018

Uusi työpalvelukoordinaattori


Hei kaikille!

Olen Roosa Koivunen, uusi työpalvelukoordinaattori. Aloitin 4H:lla toukokuun alussa ja vastaan työpalvelusta, eli vastaan työpalvelupuhelimeen ja otan vastaan kaikki kotiapu-, pihatyö-, lastenhoito- ja lemmikinhoitotilaukset. Olen Jyväskylästä kotoisin, ja valmistuin liiketalouden tradenomiksi viime vuoden lopulla Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta painotuksenani markkinointi ja HR. Olen todellani innoissani työpalvelukoordinaattorin työstä, ja olen viihtynyt 4H:lla erittäin hyvin ensimmäisen kuukauteni.

Työt ovat lähteneet hyvin käyntiin, ja koko ajan pääsee oppimaan uutta ja tekemään monipuolisia työtehtäviä. Kesän alku onkin ollut hyvin kiireistä aikaa, ja etenkin pihatyökausi on alkanut vauhdikkaasti.

Meiltä saat soittamalla tai lomakkeen täyttämällä tilattua pihatöiden lisäksi kotiapua, lastenhoitoa ja lemmikinhoitoa. Työpalvelunumeroon voi soittaa myös tiedustelutarkoituksessa, jolloin voin kertoa palveluistamme lisää. Autan mielelläni tilanteessa kuin tilanteessa, eli kysy rohkeasti, mitä palveluja voisimme tarjota sinun tarpeeseesi. Jään odottamaan puheluasi! :)

Ystävällisin terveisin,

Roosa Koivunen
Työpalvelukoordinaattori
040 585 6605
tyopalvelu@jyvasseudun4h.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! Mistä tykkäsit, mistä et tykännyt? Mitä haluisit lisää, mitä vähemmän?