torstai 20. huhtikuuta 2017

Uusi harjoittelija esittäytyy

Moi! Olen Mira Kuisma ja suoritan noin kuukauden pituista harjoittelua Luotsaamo hankkeessa sekä Jyvässeudun 4Hn nuorisopalveluiden puolella. Opiskelen ensimmäistä vuotta yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Korpilahden kampuksella. Suorittamani harjoittelu on ensimmäiseni ja se on aiheeltaan osallistumisen edistäminen ja aktivointi.

Olemme kaavailleet Luotsaamon lisäksi minulle hommia mm. nuorisopalveluiden kansainvälisyys hankkeessa, pääsen suunnittelemaan uutta lemmikinhoitokurssia sekä toteuttamaan Toukofestiä. Harjoittelulta odotan yhdistys- ja järjestötyön näkemistä sekä tutustumista erilaisten projektien ja hankkeiden suunnitteluvaiheisiin. On kiinnostavaa nähdä mitä kaikkea ennen itse toteutusta täytyy tehdä ja valmistella. Ennestään 4H-yhdistys ei ole itselleni tuttu, joten harjoittelu alkoi syväluotauksella itse yhdistykseen. 

Ennen tälle alalle siirtymistä koulutukseni on ympäristöalalla, nykyään tykkäänkin viettää vapaa-aikaani luonnon sekä kasvien parissa. Lisäksi musiikki on tärkeä ja iso osa päiviä, vaikken mitään soitinta itse soitakaan. Kaupungilla tsygällä huristellessa kuulokkeet ovat aina korvilla ja viikonloppujen menoja määrää pitkälti keikat. Teen myös vapaaehtoistyötä silloin tällöin eläinten parissa ja mahdollisuuksien mukaan reppureissailen. 


Voimaannuttavia kevätpäiviä kaikille, peace out!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! Mistä tykkäsit, mistä et tykännyt? Mitä haluisit lisää, mitä vähemmän?