torstai 10. marraskuuta 2016

Huvittaako lahjoittaa?

Nenäpäivää vietetään huomenna perjantaina. Nenäpäivä-kampanja on hankkinut vuodesta 2007 lähtien varoja maailman lasten auttamiseksi. Sadat päiväkodit, koulut, oppilaitokset, liitot, yritykset, harrastusporukat ja julkisuudesta tutut henkilöt ovat osallistuneet vuosittain Nenäpäivään auttaakseen maailman lapsia keräämällä varoja järjestöjen työhön. Suomalaisten lahjoituksilla Nenäpäivän toiminnassa mukana olevat järjestöt ovat saaneet merkittäviä tuloksia aikaan maailman lasten hyväksi.

4H-yhdistykset ympäri maan osallistuvat Nenäpäivä-kampanjaan jo toista vuotta myymällä nenäarpoja. 5 euron nenäarvat ovat loistava tapa auttaa maailman lapsia: 4 euroa menee nenäpäiväkeräykseen ja yksi euro paikallisen työelämä- ja yrittäjyyskasvatuksen edistämiseen. Nenäarpoja myydään vielä sunnuntaihin 13.11. asti, joten vielä ehtii ostaa. Nenäarpoja myyvät 4H-kerholaiset ympäri maata, myös Jyväskylässä. Arpoja voit tiedustella myös yhdistyksen toimistolta.

Yrityksille on myynnissä myös nenäarpapaketteja, joiden kautta voi osallistua nenäpäiväkeräykseen ja tehdä lahjoituksensa näkyväksi jakamalla arpoja asiakkailleen tai sidosryhmilleen. Ota yhteyttä heti toiminnanjohtajaamme Eero Raittilaan, 044 567 0103, eero.raittila@jyvasseudun4h.fi. Sunnuntaihin 13.11. mennessä tehdyt tilaukset toimitetaan yrityksille ja laskutetaan marraskuun aikana. Lue lisää tämän linkin takaa.

Nenäarpajaiset ovat lähteneet 4H:n kerhoilla hyvin käyntiin!


Sitä hauskempaa mitä enemmän neniä!
Kuohun Kokkikerholla (kuvassa) virittäydyttiin arpojen tulopäivänä jo heti tunnelmaan paketin mukana tulleiden nenien ja ilmapallojen kera. Kerholaiset olivat innostuneita sekä arpojen huikeista voittomahdollisuuksista, mutta myös mahdollisuudesta ansaita myynnin kautta itselleen taskurahaa - hyväntekeväisyyttä unohtamatta.  

Nenäarpajaismarkkinointia parhaimmillaan!
Ideointi lähti heti käyntiin sen suhteen, mitä rahalla itse kukin haluaisikaan tehdä. Seuraavalla kerhokerralla olikin jo tullut kovasti tulosta sukulaisten ja tuttujen auttaessa kerholaisia arpamyynnissä alkuun. Toivottavasti onni suosii ostajia!


Hyvää nenäpäivää kaikille!

tiistai 1. marraskuuta 2016

Kuinka tapahtuma järjestetään?


Mutka Mytkeiden juliste
Eräänä syksyisenä päivänä sain puhelun jossa kerrottiin, että en saanut hakemaani työtä MUTTA pian alkaisi tapahtumatuottajavalmennus mistä voisi olla minulle hyötyä. Sopimus nopeasti kuntoon ja seuraavana päivänä istun kahdeksan muun ihmisen kanssa huoneessa. Tehkää tapahtuma, teillä on kaksi kuukautta aikaa – sanotaan. Mietin voiko tästä tulla mitään, voiko kokemattomat ihmiset jotka eivät tunne toisiaan saada aikaan onnistuneen tapahtuman.

Kyllä voi. Meidän tiimi järjesti lauantaina 29.10 Ravintola Mutkassa ’Mutka Mytkeet’. Halusimme tarjota vaihtoehdon Halloweenille, tukea paikallista osaamista sekä tarjota yhden illan aikana pläjäyksen kulttuuria. Tapahtumassamme oli esiintymässä mm. Drag Queen Jayden Mars, taikuri Risto Vinha, tanssiryhmiä sekä Rocky Horrow Show’sta tuttu Frank-n-Furter. Lisäksi ulkona terassilla oli superfood pizza pop-up ravintola. Mutkassa oli 200 asiakaspaikkaa ja jokainen paikka oli täytetty. Asiakkaat olivat mukana jokaisessa esityksessä ja fiilis koko illan ajan oli todella hyvä. Tämän paremmin ei olisi voinut tapahtuma mennä.

Tapahtuman esiintyjiä
Jotta tällainen tapahtuma saatiin aikaiseksi ja niin lyhyessä ajassa, se vaati paljon töitä. Lukemattomia puheluita, sähköposteja, keskusteluja. Kompromisseja, luovimista. Paljon kahvia, stressiä, turhautumista ja väsymistä. Kuitenkin se kaikki oli tuon tapahtuman arvoista. Lyhyessä ajassa voi oppia todella paljon ja itselle tulee mieletön fiilis kun huomaa, että minä pystyn tähän. Minä osaan, me tehdään yhdessä, me onnistutaan.


Kiitos ZestMarkin valmentajalle Katalle ja 4H-Luotsaamon Jannelle tuesta ja kannustuksesta. Erityisesti kiitos siitä, että saimme tehdä tapahtuman, joka oli meidän näköinen.


Tapahtuman osalta tarina päättyy tähän, mutta omalta osaltani seikkailu jatkuu. Joulukuun loppuun asti olen työkokeilijana Jyvässeudun 4H:lla. Toimin Reetan apuna työpalvelussa eli juon liikaa kahvia, kuljen toimisto-tulostin-toimisto väliä jatkuvasti sekä yritän näyttää fiksulta ja tehokkaalta työntekijältä.

Tule morjestamaan ja juomaan teetä: A-käytävä, huone B227 :)
- Anu-Maarit Ikola






maanantai 24. lokakuuta 2016

Seniorimessut

Turuilla ja toreilla kera 4H-Työpalvelun

Lokakuu on ollut 4H-Työpalvelulle jalkautumisen aikaa. Olemme olleet mukana osana Vanhustenviikkoa järjestettävillä Seniorimessuilla, osallistuneet Jyväskeskuksessa sijaitsevan Jyväskylän kaupungin järjestämään Hyvinvointikioskin toimintaan ja pääsimmepä tervehtimään Lutakon lähipalvelutalon asukkaitakin.

Kohtaamisia messuvieraiden kanssa.


Tunnelmia ennen ovien avaamista. Seniorimessut järjestettiin Jyväskylän kaupunginteatterilla lokakuun alussa.

Päällimmäisenä mieleen jäivät kohtaamiset. Keskustelu virkeiden eläkeläisten kanssa Seniorimessuilla, sekä palvelutalon ruokasalissa mieleen tulleet ajatukset vanhustenhoidon arjesta. Ennen kaikkea ilon pilke, joka syttyi sen palvelutalossa jo tovin asuneen rouvan silmiin jonka luona pääsin viettämään hetken jutellen ja kädestä kiinni pitäen.  

Mukana messuilla olivat 4H-Kotiapumme tuoreimmat työntekijät työpalvelukoordinaattorin luotsaamana.

On huippua tavata uusia ihmisiä miettiä yhteisiä kuvioita, päästä ohjaamaan, opettamaan ja koordinoimaan. Hienoa on myös päästä jutustelemaan ja tarjota henkilökohtaista asiakaspalvelua työpalvelumme asiakkaille. Parasta kaikessa on kuitenkin fiilis siitä, että pääsen tarjoamaan näitä samoja tunnelmia ja kokemuksia muille. Tässä tapauksessa ne muut olivat meidän upeita 4H-Kotiapukurssilaisia, jotka hyvillä mielin jalkautan töihin asiakkaidemme avuksi ja turvaksi sinne ihan tavallisen arjen keskelle.

Hymy tuntui olevan herkässä, sekä meillä että messuvierailla.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Tunnelmia Tourujoen yöstä

Tourujoen yö -kulttuuritapahtumaa vietettiin viidettä kertaa Kansalaistoiminnankeskus Mataran tiloissa ja piha-alueella lauantaina 24.9. klo 17-22. Jyvässeudun 4H-yhdistys oli mukana tapahtumassa omaa lukuaan (tosin täysin sattumalta) noudattaen: mukana oli neljä toimihenkilöä ja neljä nuorta 4H-yrittäjää.


Vihreä telttamme löytyi tapahtuman basaarialueelta. Teltan kätköistä löytyi 4H-yrittäjien tuotemyyntiä, tietoa Jyvässeudun 4H:n toiminnasta ja kasvomaalauspiste.

4H-yrityksistä paikalla ollut Laurin kotiapu myi komeita linnunpönttöjä, Urban & Cozy  luomuvillalangasta neulottuja pantoja ja pipoja, ja Lemmikinhoitopalvelu Apukäpälät koirankeksejä. Osa tuotteista pääsikin heti käyttöön: keksejä päätyi nelijalkaisten vierailijoiden maisteltaviksi paikan päällä ja villaiset asusteet lämmittivät ostajien päitä pimenevässä illassa.









Teltassa oli mukava kuhina koko illan ajan. Vastailimme kävijöiden kysymyksiin toiminnastamme ja maalasimme pimeässä hohtavia kasvokoristuksia pienempien ja isompien kävijöiden, ja vähän omillekin kasvoille. Aiomme jatkossakin osallistua vilkkaasti erilaisiin tapahtumiin ja seuraavaa luonnollisesti suunnitellaan jo.

Tapahtumarikasta syksyä!

Riikka